sunnuntai 4. tammikuuta 2009

1. Rakkaat lukijani

Tämä on blogini avausposti, jossa kerron vähän itsestäni. Olen parikymppinen suomalainen mies, joka selvittää ajatuksiaan omaksi ja muiden iloksi tässä blogissa. Toivottavasti monet samojen kysymysten kanssa painivat ihmiset, niin miehet kuin naisetkin, saavat blogistani vastauksia.

Rakastan naisia yli kaiken ja haluan oppia heistä niin paljon kuin voin. Jokainen nainen on omalla tavallaan ainutlaatuinen ja mahtava ihminen. Naisten lisäksi tulen täällä kirjoittamaan ihmissuhteista, seksistä, flirttailusta, elämästä, kuntoilusta, henkisestä kasvusta, terveydestä, seksuaalisuudesta ja ehkä vähän filosofistakin tekstiä saattaa ilmestyä. Eli toisin sanoen kaikesta mahdollisista asioista, joita tällaisen nuorenmiehen päässä pyörii.

Haluan kasvaa ihmisenä joka päivä. Haluan kehittyä eri elämän alueilla, jotka koen itselleni tärkeiksi. Ei kukaan ole seppä syntyessään, vaan kaikki pitää oppia joko pään tai kantapään kautta. Itse olen tehnyt ehkä turhan paljon jälkimmäistä, mutta tulevaisuudessa pystyn toivottavasti välttämään osan virheistäni käyttämällä enemmän päätäni.

Jos joku posteistani tai blogini yleisesti herättää jotain kommentoitavaa tai haluat muuten vain antaa palautetta niin sähköpostiosoitteeni on käytettävissäsi: everydaycasanova@hotmail.com - kaikki palaute on tervetullutta. Tämän lisäksi voitte kommentoida suoraan myös blogimerkintöihini.

Toivottavasti nautitte lukemisesta yhtä paljon kuin itse nautin kirjoittamisesta!

Rakkaudella,
Everyday Casanova

ps. Sivustoni toimii osoitteessa www.everydaycasanova.tk
- muistathan mainita siitä myös ystävällesi, jos sisältö voisi kiinnostaa myös häntä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti