tiistai 6. tammikuuta 2009

3. Tietoisuus


Kävelin jouluna Helsingin keskustassa ja oli mielestäni surullista miten ympärilläni kävelevät ihmiset liikkuivat kuin zombit. He eivät olleet tietoisia lähiympäristöstään, tuntui kuin olisin ollut robottien keskuudessa, joita ohjasi autopilotti. He kävelivät unenkaltaisessa horrostilassa paikasta A paikkaan B unohtaen elää.

Oli hauska herättää tietoisuus tusinassa vastaantulevista kauniimman sukupuolen edustajissa rohkealla katsekontaktilla, viattomalla hymyllä ja piristävällä silmäniskulla. Tuntui kuin he olisivat juuri sillä sekunnilla palanneet maanpäälle ja olleet tietoisia itsestään joka tasolla. Reaktio oli lähes poikkeuksetta positiivinen ja piristin heidän päiväänsä. Se tuli usein esiin positiivisesti yllättyneenä ja söpön ujona hymynä, joka sai naiset loistamaan silmistä asti. Oli kuin olisin nähnyt vilauksen heidän sisimmästään. Se oli kaunista.

Tietoisuus on mielestäni tila, jota kohti meidän kaikkien pitäisi pyrkiä jatkuvasti. Aloitetaan, vaikka määrittelemällä ”tietoisuus” aluksi, jotta puhuisimme kaikki samasta asiasta. Mielestäni siihen liittyy kolme asiaa:

1. Tietoisuus omista ajatuksista ja fantasioista
2. Tietoisuus omista tunteista ja tuntemuksista
3. Tietoisuus lähiympäristöstä


Mielestäni jokainen hetki hereillä olo ajasta, jolloin ei ole joka tasolla tietoinen on osittain hukkaan heitettyä elämää. Jos olet nykyään täysin tietoinen 40 prosenttia ajasta ja pystyt nostamaan sen 80 prosenttiin niin tuplaat ajan jonka todella elät. Voiko mikään olla mahtavampaa?

Eräs suurimmista syistä ihmisten poissaolevuuteen on pään sisään ajautuminen. Kun on päänsä sisässä, on tietoinen korkeintaan omista ajatuksistaan ja fantasioistaan – yleensä ei edes niistä, sillä silloin omat ajatuksesi hallitsevat sinua etkä sinä ajatuksiasi. Ihmisen kyky ajatella on kaksiteräinen miekka – toisaalta se tuo mahdollisuuksia, mutta samalla se on pahin vihollisesi, jos annat sille kontrollin.

Voidaan leikkimielisesti ajatella, että antaessasi ajatuksillesi kontrollin mielestäsi tulee piru, joka kuiskaa negatiivisia asioita korvaasi ja sinä pienenä enkelinä joudut vain seuraamaan sivusta. Piru näyttää sinulle uudestaan ja uudestaan vanhoja epäonnistumisia, skenaarioita miten nolaat itsesi ja epäonnistut tulevaisuudessa. Se luo sinulle pelko- ja ahdistustiloja. Itsemurhat, masennus ja mielenterveysongelmat pohjautuvat juuri tähän – se on äärimmäinen paikka, jonne mielesi voi viedä sinut, jos annat sille kontrollin. Pidä siis kontrolli itselläsi.

Monet ihmiset pakenevat ajatuksiaan alkoholin ja päihteiden avulla. Se saattaa sulkea negatiiviset ajatukset osittain tai kokonaan pois, mutta saattaa myös pahentaa niitä. Tämän vuoksi päihteet lisäävät niin masennus, mielenterveys kuin itsemurhariskiäkin. Parhaimmillaankin päihteet ovatkin vain hetkellinen pakotie. Joudut kuitenkin joskus kohtaamaan ajatuksesi ja ongelmasi – krapulassa ne usein tuntuvat entistä pahemmilta.

Hyvä tapa harjoitella kontrollia ajatuksistaan on oppia sulkemaan ne pois kokonaan tarvittaessa. Sitä voi harjoitella esimerkiksi istumalla hiljaisuudessa muutama minuutin ja yrittämällä olla ajattelematta mitään tuona aikana, ja keskittyä pelkästään syvään ja rauhalliseen hengitykseen. Pidennä harjoitus aikaa sitä mukaa kun kehityt tai tee ympäristöstä haasteellisempi. Voit myös nauraa tai sanoa vaikka ”fuck it” ääneen joka kerta kun huomaat ajattelevasi jotain negatiivista tai ajautuvasi pääsi sisään. Se on yllättävän hauska ja tehokas tapa. Siirry ikään kuin seuraamaan omia ajatuksiasi aivan kuin ne olisivat aivan jonkun muun ihmisen ajatuksia ja naura niille. Opi näkemään miten naurettavia ja epärealistisia skenaarioita mielesi sinulle tarinoi. Pikku hiljaa niiden vaikutus itseesi pienenee ja pääset lähemmäksi tietoista elämistä.

Kun olet jatkuvasti tietoinen joka tasolla niin pystyt elämään täysillä etkä harmaana kopionasi. Huomaat paremmin esimerkiksi milloin elämäsi mies tai nainen tulee vastaan, etkä kävele horroksessa hänen ohitseen. Kaiken lisäksi on paljon viehättävämpää vastakkaisen sukupuolen mielestä kun olet aina täysin läsnä etkä ajaudu pääsi sisään hänen seurassaan. Myös ystäväsi nauttivat seurastasi kun olet aina läsnä. Tällöin pystyt myös käyttämään aikaasi tehokkaammin, koska sitä ei tuhlaudu turhiin negatiivisiin ajatuksiin.

Pitäkää silmänne auki joka hetki, jotta huomaisitte mitä ympärillänne tapahtuu. Olkaa tietoisia ja nauttikaa ympärillänne olevista elämän pienistä asioista, joita ette arjen harmaudessa muuten edes huomaisi. Avatkaa silmänne. Olkaa tietoisia ja yhteydessä tunteisiinne ja tuntemuksiinne päivän jokaisena hetkenä. Älkää päästäkö yhtäkään aitoa hymyä tai kauneutta katoamaan elämästänne vain koska elätte päänne sisässä. Maailma on täynnä kauneutta, jos vain opit näkemään sen. Kauneutta on ympärillämme esimerkiksi luonnossa, elämän pienissä asioissa ja tietysti naisissa. Oppikaa arvostamaan sitä ja nauttikaa siitä.

Rakkaudella,
Everyday Casanova

2 kommenttia:

  1. Hmm.. Ihan mielenkiintoista tekstiä. Jään odottamaan jatkoa. :)

    -Tin

    VastaaPoista
  2. Tuli mieleen ainakin kaksi tapaa kehittää omaa läsnäoloaan hetksessä Eva Kihlströmin Karismakoodista:
    :

    1. ''Yritä ottaa appelsiini tai omena tekemättä mitään muuta kuin keskittymällä kaikilla aisteilla siihen, mitä teet. Katso hedelmän väriä, hengitä tuoksua ja tunnustele, miten painava se on kädessäsi. Ole läsnä koko olemuksellasi kokiessasi, miten hedelmän malto kohtaa suun makunystyrät. Syö hitaasti, pureskele huolellisesti ja nauti mausta.''

    2. ''Legendaarinen näyttelijä Sir Laurence Oliver käytti seuraavaa yksinkertaista, tiedostamista lisäävää harjoitusta: paina varpaat vasten lattiaa. Hengitä sisään, laske seitsämään. Hengitä ulos ja laske seitsämään. Tekniikka auttaa meitä tuntemaan kontaktia maahan ja ikään kuin maadoittaa meidät. Me hidastamme, olemme rauhallisempia ja harkitsevampia emmekä pelkästään höpötä. Säteilymme lisääntyy'' Itse teen tätä aina bussimatkalla kouluun, jos tuntuu siltä etten ole ajassa.



    -Tuhnufa :D

    VastaaPoista